Laajasti tunnettujen NPS-tutkimusten suora vaikutus liikevaihtoon on nyt selvitetty. Servitium Oy ja UltraLeanBusiness Oy Ltd selkeyttävät NPS-suositteluindeksin vaikutuksen yrityksen liikevaihtoon. Tämä tapahtuu yhdistämällä Servitiumin vankka kokemus NPS-tutkimuksista ja UltraLeanBusiness Oy Ltd:n Business Simulaattorit.

Tutkimus on hyvästä, mutta tuleeko data oikeasti hyödynnettyä?

Samu Pellikan mukaan asiakaskuuntelu on hyvin tärkeää asiakaspidon takaamiseksi, mutta pelkkään kuuntelemiseen toki ei tarvitse eikä kannata jäädä. Toiminnan johtaminen tiedolla on ollut jo pitkään keskiössä, mistä kaikki puhuvat. Välillä kuitenkin tulee tilanteita, missä on esimerkiksi tehty kyselytutkimus, mutta se jää siihen. On ymmärrettävää, että päivittäiset tilanteet ajavat kehitysasioiden ohi, mutta on sääli, jos kallisarvoinen data jää hyödyntämättä.

Mikäli NPS-tutkimusten linkki taloudellisiin mittareihin puuttuu, ei yrityksiltä aina löydy aitoa motivaatiota resursoida aikaa tulosten purulle, töiden delegoinnille ja kehitystyölle – varsinkin jos toisessa vaakakupissa on taloudellinen ahdinko ja ongelmat.

Suosittelu on se yhdistävä tekijä!

Suositteluindeksi on NPS tutkimusten ytimessä, ja toisaalta suosittelut ovat tyypillisesti viiden yleisimmän ostokriteerin joukossa. Laskemalla auki laadukkaiden suosittelujen vaikutuksen tarjousten voittotodennäköisyyteen, nähdään positiivisen NPS-kehityksen vaikutus sekä liikevaihtoon että -voittoon.

”Konkreettinen esimerkki selkeyttää mallia ja suosittelujen vaikutusta. Jos 2M€ liikevaihdon rakennusyritys voittaa 20% tarjouksista, niin 2 %-yksikön vuotuinen parannus (suosittelujen ansiosta), tuo seuraavien 4 vuoden aikana yhteensä 2M€ lisää liikevaihtoa. Tämä vaikutus on huomattava”, kommentoi UltraLeanBusiness Oy Ltd:n toimitusjohtaja Antti Leijala.

Servitium tuottaa laadukkaita tutkimuspalveluita tiedolla johtamisen ja datan tehokkuuden jatkojalostamiseen on sovittu yhteistyöstä UltraLeanBusiness Oy Ltd:n kanssa. UltraLeanBusiness tuottaa Business Simulaattoreita, joiden avulla esimerkiksi kyselytutkimuksen tuottama data saadaan laskettua auki ja hyödynnettyä vaikkapa myynnin perusteina ja esittelymateriaalina varmentamaan bisneksesi tuottavuusaste.

Kategoriat:

Kiitos!

Olemme yhteydessä mahdollisimman pian.

Sulje
Sulje